§ Lapsi sopivan koiran kanssa ulkona

Lapselle on kohtuuton taakka kantaa vastuu sellaisesta tilanteesta, johon hänen henkiset ja fyysiset kyvyt eivät riitä.
Toisinaan lapsen talutettavana on koira, joka on liian iso tai vaativa hänen talutettavaksi.

Jos sinä aikuisena koet, että koiralla on melko paljon voimaa vaikkapa sen innostuessa, on tämä merkki siitä ettei koira ole lapsen talutettavaksi sopiva.

Kuviteltu tilanne: Koiralla ei ole paljoa voimaa ja lapsi pystyy helposti ohjaamaan koiraa,
vaikka se innostuisi vetämään hyvin määrätietoisesti ja kiihkeästi jotakin kiinnostavaa kohti.
Koira on luonteeltaan tasapainoinen ja säyseä.
Alueellanne ei ole sellaisia koiria, jotka voisivat aiheuttaa lapselle ja koiralle potentiaalisen vaaratilanteen. Lasta on opastettu toimimaan koiran kanssa eri tilanteissa.

Tulos: Kuulostaa hyvältä!
Lue silti vielä alta muutama ajatus.

Lisäinfoa:

Vastaantuleva vieras koira saattaa provosoida lapsen vastuulla olevaa koiraa.
Mikäli lapsen taluttama koira hermostuu, onko konfliktitilanne lapsen ratkaistavissa?

On hyvä muistaa, että perheen koira saattaa kulkea hihnassa hienosti aikuisen kanssa,
mutta samainen koira voi käyttäytyä aivan eri tavalla lapsen ulkoilutettavana;
koira saattaa hoksata ettei lapsi mahda sille mitään, mikäli se pinkaisee kissan perään tai koira voi kokea tarvetta suojella lasta vierailta ihmisiltä ja/tai koirilta.

On hyvin tavallista ettei lapsi kerro aivan totuudenmukaisesti sitä, miten ulkoilu koiran kanssa sujuu.

Aikuisella on aina vastuu, kun hän antaa koiran lapselle talutettavaksi ja tämä vastuu ulottuu myös toisten koiriin ja koiranomistajiin sekä ympäristöön kokonaisuudessaan.

Joskus lapsi ei itse ymmärrä ettei kaikki suju ulkona turvallisesti, jonka vuoksi hän kertoo kaiken sujuvan hyvin.