HallintaRinki -Tilaisuus aloittaa, petrata ja ylläpitää taitoja.

HallintaRinki kokoontuu kerran viikossa kalenterikuukauden ajan ohjattuun harjoituskertaan ja tämän lisäksi rinkiläisten kesken on avoinna keskusteluryhmä, jossa voi jakaa onnistumisiaan, huhuilla harjoituskaveria tai tuumailla yhdessä toisen rinkiläisen kanssa sitä, mitä kenties kannattaisi tehdä seuraavaksi.
Rinki tarjoaa kuukaudesta riippuen tilaisuuden harjoitella arkisia taitoja, uusia temppuja sekä luoda tai vahvistaa pohjataitoja harrastusharjoittelulle.
Koiran hallinnan harjoittelu on aina osa ryhmätuntia.

HallintaRinkiin ovat tervetulleita kaikentasoiset koirakot rohkeasti mukaan ja ryhmä on suunniteltu siten, että mukana pärjäävät myös toisille koirille haukahtelevat tai satunnaisesti rähähtävät koirat.

Infoa

  • Harjoituskerran kesto koiramäärästä ja harjoituksesta riippuen ~ 45 minuuttia / kerta.
  • HallintaRinkiin ei ole minimiosallistujamäärää, vain ryhmäläisten enimmäismäärä on määritelty.
  • Ohjattujen harjoituskertojen aikana annetaan tilaisuus lopuksi harjoitella häiriössä myös jotain itse haluamaansa taitoa 5-10 minuutin ajan.
  • Hinta 85,00 euroa / koirakko / kuukausi
  • Mikäli HallintaRinki ei ole täynnä, voi yksittäiselle harjoituskerralle osallistua 20,00 euron hintaan, hinta ei sisällä keskusteluryhmäoikeutta. Ilmoittautuminen yksittäiselle harjoituskerralle viimeistään vuorokautta ennen ryhmätuntia.

Alkavat ringit

  • 1.2.2021 klo 18.00 Teemana suunnat
    Koiria opetetaan kääntymään sanallisella käskyllä vasemmalle ja oikealle, harjoitellaan myös alkeita pysähtymisestä.
    Ryhmästä saa alkeistaitoja muun muassa valjakkoharrastuksiin.
  • 1.3.2021 klo 17.15 Teemana Pallon paimennus
    Alkeistasolta alkavaa opetusta pallopaimennuksen saloihin, kehittää taatusti malttia ja yhteistyötä.
  • 5.4.2021 klo 17.15 Teemana koiratanssilliset temput
    Ennakkotaitoja ei tarvita, sopii aloitteleville ja alkeita jo osaaville.
  • 3.5.2021 klo 17.15 Teemana nouto
    Koiria opetetaan noutamaan yhtä esinettä sekä kahdesta esineestä nimenomaan se, jota on pyydetty tuomaan.
    Hauskaa hallintaa ja halukkaille myös mielenkiintoisia haastavia tehtäviä.
  • 1.6.2021 klo 17.30 Teemana Kroppa-agility, Sasupan ryhmä vuosien takaa. Agilityn vivahdetta ja jumppaamista; taivutko sinä esteeksi, renkaaksi, kepeiksi ja pöydäksi/muuriksi? Hauskaa ja sopii kaikille.
  • 1.9.2021 klo 17.30 Teemana paikallaolo ja luoksetulo
    Harjoitellaan paikallaoloa ja luoksetuloa mitä erilaisemmissa häiriötilanteissa.
  • 4.10.2021 klo 17.15 Teemana parityö
    Ryhmässä harjoitellaan taitoja&temppuja pareittain, vuorollaan jokainen toimii toisen koirakon avustajana, jolloin oma koira on huilausvuorossa. Ryhmä rohkaisee hieman vieraita ihmisiä jännittäviä koiria ja hillitsee liian innokkaasti vieraisiin suhtautuvien koirien käytöstä.
  • 1.11.2021 klo 17.15 Teemana jahtaamattomuus
    Ryhmässä harjoitellaan suhtautumaan neutraalisti erilaisiin liikkuviin kohteisiin ja kimmokkeisiin sekä jahtaamaan vain luvan kanssa.