Henkilöetsinnän koulutuspäivä Saarijärvellä 11.5.2024.


Koiran nenän aktivointia, tekemisen riemua ja mukavaa ajanviettoa yhdessä oppien.
Henkilöetsintä on mielenkiintoinen harrastus, jossa koira etsii piilossa olevia eli kadonneita henkilöitä.
Koira ilmaisee henkilön löytämisen ohjaajalle sille opetetulla tavalla joko haukkuen tai tuomalla ohjaajalle rullan/patukan ja viemällä ohjaajan löytämänsä henkilön luokse.
Koulutus sopii kotikoirille mukavaksi yhteiseksi puuhaksi sekä palvelus- ja pelastuskoiratoiminnasta kiinnostuneille.


Koulutuspäivä on tarkoitettu ensisijaisesti HAKUa jo harrastaneille,
mutta mukaan ovat tervetulleita myös lajia tuntemattomat koirakot.

Kaikille toteutetaan hyödyllisiä harjoituksia, vaikka alkeistaitoja ei olisi vielä olemassa.
Tervetuloa rohkeasti mukaan!


Infoa

  • Harjoituspäivä alkaa klo 10.00 ja jatkuu osallistujamäärästä ja toiveista riippuen
    klo 17.00 saakka.
  • Enintään kuusi osallistujaa / päivä
  • Koulutus järjestetään metsässä
  • Ruokailutauot ovat omakustanteisia, osallistujat tuovat omat eväät mukana
  • Etusija HAKU -koulutuksissa aiemmin mukana olleilla koirakoilla
  • Paikan varanneet saavat aloitusinfon josta selviää kaikki tarvittava tieto
  • Paikkavaraus on sitova
  • Hinta 45,00 euroa / päivä


Huom! Myös koulutusviikonloppu suunnitteilla. Tiedustele & ilmoita kiinnostuksesi.