SasuKanit eivät ole Sasupanin omaisuutta eikä kaneja myydä yrityksen kautta. Koirakoulun on määrä myydä puhtaasti koulutus- ja opetuspalveluita.

Kanien luonteissa on valtavasti eroa ja nämä erot näkyvät jo heti pienistä kaneista, ennen niiden luovutusikää.

Hankitpa kanisi mistä tahansa, keskitythän muuhunkin kuin silmää miellyttävään väriin.

Koirien osalta on selvää, että pelkojen muodostumisilla on geneetiinen tausta.

Näin vaikuttaa olevan myös kanien osalta.


Kaninpoikasten varhaisilla hyvillä kokemuksilla ja oikeanlaisella sosiaalistamisella on osaltaan myös suuri merkitys sen osalta, että kanista kasvaa reipas ja seurallinen perheenjäsen.