Kehonhuoltopalvelut koiralle

Liikkeiden ja liikkuvuuden tarkastaminen, kivun paikantaminen,
mobilisointi, hieronta ja käsittelyyn opettaminen.
Sasupan on suorittanut asiakkaita ajatellen koirahierojan ammattitutkinnon.
Koiran rangan ja raajojen tulisi vaivatta liikkua erilaisiin koiran rakenteen sallimiin ääriasentoihin.
Koira ei liiku huvikseen huonosti ja liikkumisen tulisi olla normaalia kävellessä, ravatessa,
laukatessa ja hypätessä.

HIERONTAPÄIVIEN AJAT VARATTAVISSA NYT!

Mikäli et pääse linkin kautta tietoihin, paikat on jo varattuja. Teille voidaan varata myös oma aika!
Otathan yhteyttä!

Lihashuollon tarve on yksilöllistä, viitteellisiä esimerkkejä

KOTIKOIRAT:

Terveet ja oireettomat kotikoirat:
Käsittelyn todennäköinen tarve 1-4 kertaa vuodessa.

Hihnassa vetäminen, äkkinäiset riuhtaisut ja yksipuolinen liikunta saattavat aiheuttaa lihaskireyksiä ja jumeja, jonka vuoksi perheen koira on myös hyvä aika ajoin käsitellä.

Oireilevat kotikoirat:
Oirekuvasta ja löydöksistä riippuen voivat tarvita aluksi jonkin aikaa intensiivistä kehonhuoltoa lyhyillä hoitoväleillä.
Käsittelyn todennäköinen tarve 3-14 kertaa vuodessa.

HARRASTUSKOIRAT:

Terve, kevyttä lajia harrastava koira:
Käsittelyn todennäköinen tarve 1-4 kuukauden välein.

Terve, fyysistä lajia harrastava koira:
Käsittelyn todennäköinen tarve kuukauden tai kahden välein.

Terve, fyysistä lajia intensiivisesti harrastava koira:
Käsittelyn todennäköinen tarve 1-2 kertaa kuukaudessa.

Tarve on yksilöllinen ja harrastuksen intensiivisyys, harrastettava laji ja koiran rakenne sekä lihaskunto vaikuttavat tarpeeseen.

Kehonhuollon tarvetta lisääviä tekijöitä ovat muun muassa

  • Liikunnan yksipuolisuus ja/tai normaalin liikkumistavan estyminen
  • Toistuvat staattiset asennot
  • Hihnassa vetäminen, riuhtaisut sekä äkkijarrutukset
  • Harrastaminen, harrastuslajista ja intensiivisyydestä riippuen
  • Koiran synnynnäinen rakenne voi altistaa lihasjumien syntymiselle
  • Luusto- ja nivelviat
  • Loukkaantumiset, vammat ja leikkaukset
  • Jännitystilat ja voimakas stressi

Hieronta ennaltaehkäisee lihaskipuja sekä ylläpitää rangan ja nivelten normaalia toimintaa.
Terve lihas on kimmoisa ja toimii tällöin kuten sen kuuluukin, osana koiran kehon kokonaisuutta mahdollistaen koiralle vaivattoman olotilan.

Tutustu ennen ajanvarausta Hierontainfoon tästä, Kiitos!

Jokaisesta koirasta täytetään Sasupan hierontakortti, johon kirjataan selkokielinen kuvaus koiran tilasta, käsittelyn aikaisista havainnoista ja siitä, miten käsittely vaikutti koiraan.

Lisäksi asiakas saa aina vähintään suullisen suosituksen siitä, mitä koiran hyvän tilan ylläpitämiseksi tai koiran tilanteen kohentamiseksi olisi mahdollista tehdä.

Mikäli koiran tila ei kohene Sasupan käsittelyllä tai koiran havaitaan tarvitsevan toisenlaista apua suosittelee Sasupan Satu tarvittaessa kääntymään myös toisen asiantuntijan puoleen. Sasupan voi myös omistajan sitä toivoessa konsultoida eläinlääkäriä.

Hinnasto

* 60 minuutin kehonhuollon tapaamisaika 60,00 euroa Sasupan Tontilla*
(Huom! Hierontapäivien yhteydessä hinta 55,00 euroa/koira.)

Saarijärven keskustan läheisyydessä asiakkaan kotona 60 minuutin aika 75,00 euroa

* 100 minuutin kehonhuollon tapaamisaika 90,00 euroa Sasupan Tontilla *
Saarijärven keskustan läheisyydessä asiakkaan kotona 100 minuutin aika 110,00 euroa

Hinnasto voimassa 15.5.2026 alkaen.
Hinnat sisältävät 25,5 % arvonlisäveroa.